Kokemuksia sijaisisyydestä
Vuoden 2018 Pohjois-Pohjanmaa-palkinto oopperalaulaja, lehtori Soile Isokoskelle
Pohjois-Pohjanmaan maakuntahallitus palkitsi oopperalaulaja, Oulun ammattikorkeakoulun musiikinlehtori Soile Isokosken Pohjois-Pohjanmaa-palkinnolla lauantaina. Tunnustus myönnettiin Isokosken ansiokkaasta urasta ja elämäntyöstä oopperalaulajana ja opettajana.
Isokoski on luonut merkittävän kansainvälisen uran ja esiintynyt kansainvälisillä konsertti- ja oopperalavoilla. Hän kuuluu maailman huippusopraanoiden eturiviin ja on ansioitunut lukuisissa kansainvälisissä kilpailuissa.
Erityisenä palkitsemisperusteena on Soile Isokosken toiminta Oulun ammattikorkeakoulun musiikinlehtorina. Pohjois-Pohjanmaan maakuntahallituksen mukaan Isokoski tekee arvokasta kasvatustyötä lahjakkaiden opiskelijoiden parissa ja näin mahdollistaa uusien taiteilijoiden edistymisen.
Isokoski aloitti syksyllä 2014 musiikinlehtorina Oulun ammattikorkeakoulussa. Hän keskittyy erityisesti klassisen laulun sekä lied- ja oopperataiteen opetukseen.
Palkinnoksi Isokoski sai kuvanveistäjä Sanna Koiviston muotoileman pienoisveistoksen, joka symboloi Pohjois-Pohjanmaan maakuntaa. Palkinto julkistettiin 6.1.2018 Pohjois-Pohjanmaan liiton Loppiaisvastaanotolla Oulussa. Palkinnon luovutti maakuntahallituksen puheenjohtaja Matias Ojalehto.
Lue Pohjois-Pohjoismaan liiton tiedote.
Kuva: Pohjois-Pohjanmaan liitto
ePooki 6/2018: Tiimiopettajuuden vieminen teoriasta käytäntöön
Oulun ammattikorkeakoulun uutiskirje 1/2018
Vuoden ensimmäinen Oulun ammattikorkeakoulun uutiskirje on ilmestynyt. Olemme hieman uudistaneet uutiskirjeemme ulkoasua.
Ammatillisten opettajankoulutusten hakijamäärät 2018
Ammatillisten opettajakorkeakoulujen yhteinen haku ammatillisiin opettajan- ja erityisopettajankoulutuksiin päättyi 30.1.2018.
Valtakunnallinen hakijamäärä ammatillisiin opettajankoulutuksiin oli 3667 ja aloituspaikkoja on 1450. Ammatillisiin erityisopettajankoulutuksiin valtakunnallisesti haki 453 ja aloituspaikkoja on 155.
Oamkin ammatillisen opettajankoulutuksen 220 aloituspaikkaa tavoitteli yhteensä 638 hakijaa, joista 496 oli ensisijaisia. Yhtä aloituspaikkaa kohden ensisijaisia hakijoita oli 2,3. Oamkin ammatillisen erityisopettajankoulutuksen 20 aloituspaikkaa tavoitteli yhteensä 103 hakijaa, joista 82 oli ensisijaisia. Yhtä aloituspaikkaa kohden ensisijaisia hakijoita oli 4,1.
Opettajankoulutuksen opiskelijat valitaan koulutusalakohtaisista valintajonoista ja erillisvalintaryhmistä. Suurimmat hakijamäärät olivat sosiaali-, terveys- ja liikunta-alalta, yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alalta sekä tekniikan alalta.
Ammatillisen erityisopettajankoulutuksen opiskelijavalinnan tulokset julkistetaan aikaisintaan 22.3.2018 ja ammatillisen opettajankoulutuksen tulokset 5.4.2018.
Seuraava haku on vuonna 2019.
OsaOppiV - Digipedagogiikka osaamisperusteisen oppimisen tukena
Stipendejä konetekniikan opiskelijoille
Oamkin konetekniikan luennot alkoivat iloisissa merkeissä, kun tuntien aluksi jaettiin yhteensä kuusi stipendiä ansioituneille opiskelijoille. Stipendit on myöntänyt Oulun teknillisen oppilaitoksen säätiö ja ne luovutti säätiön puolesta konetekniikan lehtori Esa Kontio.
Kolme stipendiä myönnettiin ensimmäisen opiskeluvuoden opintomenestyksen perusteella Tuomas Ohenojalle, Jesse Lassilalle ja Aleksi Jolangille. Opiskelijoiden valitseman tsemppistipendin pokkasivat koneautomaation opiskelija Toni Autio, auto- ja kuljetustekniikan opiskelija Miska Ylimäki ja tuotantotekniikan opiskelija Ossi Kivijärvi.
Oulun teknillisen oppilaitoksen säätiö perustettiin 6.10.1994 päivätyllä säädekirjalla oppilaitoksen 100-vuotisjuhlan yhteydessä. Konetekniikkaa onkin opetettu Oulussa yli 120 vuotta.
Koneinsinöörejä tarvitaan aina, totesi konetekniikan koulutus- ja tki-johtaja Jukka Säkkinen puheessaan opiskelijoille.
ePooki 7/2018: Raskaudenaikainen Lapset puheeksi -keskustelu on osa ennalta ehkäisevää työskentelyä äitiysneuvoloissa
Oulun ammattikorkeakoulun varainhankinta alkaa
Oulun ammattikorkeakoulu (Oamk) aloittaa valtion vastinrahaan perustuvan varainhankintakampanjan. Poliisihallituksen arpajaishallinto on myöntänyt Oamkille keräysluvan.
Varainhankintakampanjamme teema on Hyvinvointia pohjoiseen Suomeen. Kampanjan tarkoituksena on kehittää ja parantaa pohjoisen ihmisten mahdollisuuksia tulevaisuuden työmarkkinoilla. Samalla luomme alueen elinkeinoelämälle keinoja hyödyntää tieteen sovellutuksia tulevaisuuden innovaatioiden kehittämiseen.
Jokainen lahjoitettu euro on meille tärkeä. Kampanjan lahjoituksilla tuemme uuden tiedon ja taidon kehittymistä pohjoiseen Suomeen, kertoo varainhankinnan yhteyspäällikkö Ville Kärkkäinen.
Valtio on varannut ammattikorkeakoulujen pääomittamiseen 24 miljoonaa euroa. Valtion vastinrahoitus kohdennetaan ammattikorkeakoulujen kesken suhteessa ammattikorkeakoulujen keräämään yksityiseen pääomaan. Yksittäisen ammattikorkeakoulun saama valtion vastinrahoitus on maksimissaan 4 miljoonaa euroa. Vastinrahakeräysaika on tämän vuoden loppuun.
Rahalahjoitukset ovat vastikkeettomia. Kuitenkin vähintään 10 000 euron yksittäinen lahjoitus voidaan kohdentaa tietylle koulutusalalle lahjoittajan niin halutessa.
Varainhankinnan verkkosivut: www.oamk.fi/varainhankinta
Lisätietoja:
Yhteyspäällikkö Ville Kärkkäinen, 040 545 0583, ville.karkkainen@oamk.fi
Rehtori Jouko Paaso, 044 556 8200, jouko.paaso@oamk.fi
ePooki 8/2018: Verkko-ohjaaja -hankkeessa kehitettiin monimuotoista ohjausta ja neuvontaa
Urkumusiikkia helmikuussa 14.-15.2.
Helmikuussa 14.15.2. on tarjolla useampi urkumusiikin konsertti. Esiintyjinä Oamkin kirkkomuusikko- ja urkupedagogiopiskelijat.
Urkuvartti keskiviikkona 14.2. kello 12.15 Oamkin Urkusalissa (Kotkantie 1)
Urkumaraton Tuomiokirkossa keskiviikkona 14.2. kello 19 Oulun Tuomiokirkossa
Urkuvartti torstaina 15.2. kello 12.15 Oamkin Urkusali (Kotkantie 1)
Urkukonsertti torstaina 15.2. kello 19 Oamkin Urkusali (Kotkantie 1)
Lisätietoja
Maija Lehtonen, urkumusiikin lehtori
maija.lehtonen@oamk.fi
AOKK-päivät 2018
Ammatillisten opettajakorkeakoulujen yhteistyöpäivät järjestetään 26.27.4. Oulussa. Tervetuloa pohtimaan, mihin sinivalkoiset korkeakouluoppimisen linjaukset vievät korkeakouluja?
Kutsumme mukaan toimijat ammattikorkeakouluista ja yliopistoista.
Keskiviikkona 25.4. tarjoamme hankkeille ja verkostoille tapaamismahdollisuuden.
Torstaina ja perjantaina 26. 27.4. on yhteinen ohjelma kaikille.
Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan 4.4. mennessä täällä: oamk.fi/aokk2018
Sisäministeri Kai Mykkänen vieraili Oamkissa
Uusi sisäministeri Kai Mykkänen vieraili tänään meillä kansanedustaja Mari-Leena Talvitien kanssa. He tutustuivat Business Kitcheniin ja Oamk LABsien toimintaan. Mykkäsen mukaan tyttöjen ja naisyrittäjyyden tukeminen on oikea suunta, jota valtiovaltakin tukee.
testi
testataan
Oulun yliopisto ehdottaa Oamkin omistajille omistusjärjestelyä
Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu valmistautuvat yhteistyön syventämiseen Oamkin Linnanmaan kampukselle muuton myötä. Oamk muuttaa Linnanmaalle vuoden 2020 aikana.
Tavoitteena on muodostaa vahva, kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävä osaamiskeskittymä ja hyödyntää yhteiskampuksen tarjoamat mahdollisuudet. Yhteistyön rakenteiden selkiyttämiseksi Oulun yliopisto ehdottaa Oulun ammattikorkeakoulu Oy:n omistajille Oulun kaupungille sekä Oulun seudun kunnille omistusjärjestelyä, jossa Oulun yliopisto tulisi Oamkin enemmistöomistajaksi.
Oulun yliopisto ja ammattikorkeakoulu muodostaisivat omistusjärjestelyn avulla strategisesti johdetun kokonaisuuden. Omistusjärjestelyllä voidaan saavuttaa merkittäviä toiminnallisia hyötyjä, esimerkiksi helpottaa yhteisiin tietojärjestelmiin siirtymistä, yhteisen kampuksen palvelutoimintojen rakentamista ja tutkimusinfrastruktuurien yhteiskäyttöä. Uuden lainsäädännön mukaisesti korkeakoulut voivat myös päättää laajasti opetusyhteistyöstään.
Korkeakoulujen perustehtävät säilyisivät yliopistolain ja ammattikorkeakoululain mukaisina, joten yliopistolla ja ammattikorkeakoululla olisi jatkossakin omat, toisiaan täydentävät tehtävänsä ja profiilinsa. Yliopiston tehtävä on tieteellinen tutkimus ja yliopistotasoinen korkeakoulutus, ja Oamk on ammattitaitoisen työvoiman koulutuskorkeakoulu sekä työnantajasuuntautuneen tutkimuksen ja kehittämisen toteuttaja.
Molemmat korkeakoulut tuottaisivat edelleen heille annettujen tutkinto-oikeuksien mukaisia tutkintoja. Opiskelijoiden näkökulmasta korkeakoulujen yhteistyö lisää opintopolkujen joustavuutta ja parantaa opintojen suorittamismahdollisuuksia. Joustavia opintopolkuja kehitetään mahdollistamaan jatkuva oppiminen elämän eri tilanteissa ja vastaamaan työ- ja elinkeinoelämän muuttuviin tarpeisiin.
Yhteistyötä kehittämällä meillä on mahdollisuus luoda kansainvälisesti vetovoimainen tiede-, koulutus- ja innovaatioyhteisö. Kahden korkeakoulun ja tutkimuslaitosten kampuksemme ovat kilpailukykyisiä ja palvelevat yhteiskuntaa. Arvioimme, että omistusjärjestely helpottaa yhteistyön hyötyjen saavuttamista. Tavoitteena on vahvistaa kumpaakin korkeakoulua, Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki sanoo.
Molempien korkeakoulujen on menestyttävä omilla sektoreillaan ja yhteistyö tukee sitä, kun voimme toteuttaa yhteiskampuksen palvelut tehokkaasti yhdessä. Oamk pystyy yhteistyön myötä edelleen vahvistamaan rooliaan alueen ja koko Pohjois-Suomen työelämän tarpeet huomioivana kouluttajana ja kehittäjänä. Vahvistamme myös yliopiston alueellista vaikuttavuutta toteuttamalla ja jatkojalostamalla yliopiston tutkimustuloksia työ- ja elinkeinoelämän hyödyksi, Oamkin rehtori Jouko Paaso sanoo.
Oulun kaupungin omistusosuus Oulun ammattikorkeakoulu Oy:stä on 76 prosenttia. Vastikään valtuuston hyväksymissä omistajapoliittisissa linjauksissa on todettu, että kaupungin omistus arvioidaan, joten yliopiston ehdottaman selvityksen tekemiselle ei ole estettä, Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala toteaa.
Omistusjärjestelyn jälkeenkin Oulun ammattikorkeakoulu jatkaisi itsenäisenä oikeushenkilönä ja korkeakoulujen rahoitusjärjestelmät säilyisivät erillisinä.
Lisätietoa:
Oulun yliopiston viestintäjohtaja Marja Jokinen, puh. 050 581 0264, Marja.Jokinen@oulu.fi
Oulun ammattikorkeakoulun viestintäjohtaja Anne-Maria Haapala, puh. 050 569 3565, Anne-Maria.Haapala@oamk.fi
Oamkista valmistuneet, tammikuu 2018
Ilmoittautuminen avoimen amkin infotilaisuuksiin
Järjestämme infotilaisuuksia (kampusinfo ja IT-info) kevätlukukaudella 2018 opintonsa aloittaville avoimen ammattikorkeakoulun opiskelijoille. Kampusinfoissa käymme läpi avoimessa opiskelun käytänteitä ja perehdymme muun muassa lukkarikoneeseen, josta löytyvät opintojaksojen aikataulut. IT-infossa tutustumme Oamkissa käytössä oleviin sähköisiin järjestelmiin ja oppimisympäristöihin, joita tulet tarvitsemaan opintojesi aikana.
Infoihin osallistuminen on toivottavaa, sillä muita erillisiä perehdytyksiä aiheista ei järjestetä.
Tällä lomakkeella kaikkien alojen opiskelijat voivat ilmoittautua kaikille yhteiseen IT-infoon ja lisäksi sosiaali- ja terveysalan avoimen opiskelijat voivat ilmoittautua sosiaali- ja terveysalan kampusinfoon.
Film Music Goes Organ 16.2. kello 18
Tervetuloa Jaakko Rahkon ja Teemu Suomisen opinnäytekonserttiin 16.2.2018 kello 18 Oulun Tuomiokirkkoon!
Konsertti on kaksiosainen ja musiikkia kuullaan mm. elokuvista The Pirates of The Caribbean ja Harry Potter sekä muista eeppisistä jutuista, kuten Game of Thrones ja Skyrim. Illan muita säveltäjänimiä ovat J.S. Bach, A. Guilmant, L. Bôellmann ja L. Vierne.
Konsertin kesto noin tunti.
Vapaa pääsy!
Konsertti on osa Jaakko Rahkon ja Teemu Suomisen opinnäytetyötä Oulun ammattikorkeakoulun kirkkomusiikin koulutusohjelmaan.
Kuvat ja juliste: Tuukka Nygård
Infoilta Oamkissa opiskelusta keskiviikkona 28.2. klo 18
Hei vanhempi, lukiolainen tai omaa suuntaasi etsivä! Kiinnostaako ammattikorkeakoulututkinto Oamkissa?
Tule kuuntelemaan ja tutustumaan Oulun ammattikorkeakoulun koulutustarjontaan rennossa ja välittömässä ilmapiirissä Kotkantien kampuksellemme 28.2. klo 1819.
Infon aikana saat tietoa Oamkissa opiskelusta, koulutusohjelmistamme ja opiskelija-asumisesta Oulussa.
Tilaisuudessa on kahvitarjoilu. Lämpimästi tervetuloa!
Aika: 28.2.2018 klo 1819
Paikka: Oulun ammattikorkeakoulu, Kotkantien kampus, auditorio 2
Kohderyhmä: Oamkissa opiskelusta kiinnostuneet
Ohjelma (päivitämme ohjelmaa)
Tervetulosanat, vararehtori Jyrki Laitinen
Opinnot ja hakeminen, opiskelijapalvelupäällikkö Marita Aikio
Opiskelijan puheenvuoro
Opiskelujen tueksi tarjottavat palvelut, kampusopo Heli Huttunen
Opiskelija-asuminen, PSOAS, palvelupäällikkö Jari Simonen